Onko minimalismi ratkaisu kaikkeen?
…Vaan eipä tapahtunut. Pölyyntynyt ja vähän kiusallisen hipahtava termi vapaaehtoisesta yksinkertaistamisesta on sen sijaan vaihtunut trendikkääksi ja sopivan keskiluokkaiseksi minimalismiksi. Virallista sanakirjamääritelmää ei tähän hätään ole, mutta kuvaisin minimalismia keskittymiseksi elämän tärkeisiin asioihin karsimalla turhia asioita. Less is more!
Minimalismin parasta antia on, että se pysäyttää ajattelemaan omaa suhdettaan tavaraan ja statukseen. Siinä onkin ylikulutuskulttuurissa pureskeltavaa. On erittäin tervettä kysyä itseltään, tarvitseeko todella kaikkea tavaraa vai pärjäisikö ilmankin. Missä määrin materia on omaa identiteettiprojektia ja kuka lopulta määrittelee sen, mitä itse haluaa? Tavaramäärän karsiminen ja sitä kautta elämän keventäminen kiehtoo. Rahaa säästyy, ja aikaa ja energiaa vapautuu muihin asioihin elämässä – pelkkää voittoa.
Aiheesta löytyy parikin Netflix-dokumenttia, lukuisia self help
-oppaita, blogeja, podcasteja, vlogeja, Instagram-tilejä ja Facebook-ryhmiä. Jos kaipaa
elämäänsä videoita siitä, kuinka koti tyhjennetään roinasta,
vertaistukiryhmiä, joissa pohditaan, kuinka monta kenkäparia minimalisti
omistaa tai sankaritarinoita valaistumisista kuusinumeroisten palkkojen
perässä juoksun jälkeen, ovat nämä kanavat erinomaisia inspiraation
lähteitä. Mutta mitä sitten, kun kaikki on karsittu ja minimoitu? Täyttyykö elämä automaattisesti paremmilla asioilla vai jääkö tilalle vain tyhjyys? Helposti mediaa ja minimalistikeskusteluja selatessa jää tunne, että minimalismin perimmäinen tarkoitus on tavaroiden vähentäminen – mutta paradoksaalisesti tavaramäärän vähyyteen keskittyminen on yhtä kaikki materiaan keskittymistä, ei siitä vapautumista.
En osaa luokitella itseäni minimalistiksi, enkä sitä varmaan millään mittarilla olekaan. Omistan tavaraa, jota en
tarvitse mutta josta ei ole kiire päästä eroon. En tavoittele
mitään suurempaa valaistumista tai radikaalia irtiottoa materiasta, vaan ihan vaan
elämäntapaa, joka olisi kestävämpi itselleni, läheisilleni ja
ympäristölle. Eihän minimalismi niitä sulje pois, mutta liikkeen fokus tuntuu lipsahtelevan muualle. Minun on hankala nähdä, miksi juuri minimalismi pelastaisi maailman. Yksittäisiä ihmisiä ehkä, sitä en epäile. Mutta mitä tarjottavaa minimalismilla on kestävämpään maailmaan?
Suurin ongelma on, että minimalismi jää lopulta ontoksi ideaksi. Se pyristelee irti itse tavarasta mutta jää samalla jumiin materialistiseen maailmankuvaan. Perinteinen maksimalisti, joka etsii onnea materiasta, menee metsään niin että kolahtaa, mutta miksi itseisarvoinen materian välttäminen olisi automaattisesti oikotie onneen? Aate, jonka pääsanoma on se, millaista hyvä elämä ei ole, on väistämättä torso. Yksilökeskeisessä eetoksessa on tietysti kiva, että jokainen saa ihan itse miettiä, millä elämänsä täyttää, mutta eikö aatteiden tarkoitus ole nimenomaan antaa suuntaviivoja siihen pohdintaan? Yhtä lailla en lähtisi suunnistamaan kartan kanssa, joka kertoo vain, missä rasteja ei ainakaan ole.
Materialin haalimisen kritiikki sinällään ei ole mikään uusi keksintö. Asketismi on ollut pop buddhalaisuudessa ja monessa muussakin uskonnossa – kysykää vaikka Jeesukselta. 2500 vuotta sitten elänyt kreikkalainen filosofi ja oman aikansa normeja kyseenalaistanut stand-up-koomikko Diogenes (se joka asui tynnyrissä) tunnetaan köyhyyden valitsemista, samoin fransiskaaniveljeskunnan perustanut Fransiscus Assisilainen. 1800-luvulla Henry David Thoreau muutti pariksi vuodeksi metsään ja kirjoitti jokaisen itseään kunnioittavan ekominimalistin tunteman opuksen Walden: elämää metsässä. Itse valittu yksinkertainen elämä (simple living, voluntary simplicity) on näkynyt olennaisesti Gandhin ajatuksissa, luonnonsuojeluliikkeissä ja monissa kestävän talouden näkökulmissa. Kautta historian ihmisellä on ollut tarve palata "juurilleen" ja kyseenalaistaa maallisten rikkauksien ja statuksen tavoittelu. Monilla näillä liikkeillä yhteistä on se, että yksinkertaistaminen ja kohtuullistaminen ovat keinoja saavuttaa jotain – vaikkapa ekologinen ja sosiaalinen tasapaino – eivätkä varsinainen päämäärä ja itsetarkoitus.
Näihin liikkeisiin nähden minimalismi antaa itsestään kovin kesyn ja keskiluokkaisen kuvan. Self help -hengessä jokainen voi itse omassa elämässään valita minimalismin (ja päättää, mitä se ylipäätään tarkoittaa) ja tavoitella sen avulla onnellista elämää. Minimalismin yhteiskunnallisesta sanomasta on sen kirjavuuden vuoksi kuitenkin vaikea ottaa selvää. On helppoa – ja ihan aiheellistakin – kritisoida, miksi pahat markkinoijat tuputtavat meille roinaa, jota emme tarvitse. Kuitenkin minimalismigurut tuntuvat jättävän mielellään väliin kannanotot kulutuskeskeisyyden rakenteellisista syistä, kuten ylituotantoon ja -tarjontaan perustuvasta talousjärjestelmästä. Jostain pahojen markkinoijienkin on saatava leipänsä, eivätkä yritykset ole itsekseen keksineet, että voiton maksimointi on suotavaa.
Minimalismista kirjoittaneen Robert Brandin mukaan oman elämän muuttaminen on suurinta, mitä ihminen voi tehdä. Tuossa ajatuksessa on jotain kovin lohdullista ja voimaannuttavaa: henkilökohtainen on poliittista, ja on rohkeaa elää omaa elämäänsä eri tavalla, kuin mihin yhteiskunnan normit ohjaavat. Materialismiin keskittyvässä kulttuurissa on iso asia muuttaa elämäntapaansa toisenlaiseksi. Minimalismi henkilökohtaisena valintana voi avata silmät kyseenalaistamaan itsestäänselvyyksiä materiaan ja statukseen kytkeytyneestä onnen tavoittelusta ja taloudesta sekä voimaannuttaa tarkastelemaan elämää totutusta poikkeavista perspektiiveistä. Tavaran vähentämisellä ja muuhun keskittymisellä epäilemättä on piilevää muutosenergiaa, joka voi läikkyä yksilön oman elämän ulkopuolelle.
Tuon latentin energian huomioon ottaen on turhauttavaa, miten self help -henkinen minimalismipuhe kuitenkin kiertyy aina vain yksilön omiin valintoihin. Pelkkä omaan napaan ja huusholliin keskittyvä tavaramäärän vähentäminen jättää surullisen määrän yhteiskunnallista potentiaalia käyttämättä. Taidekriitikko ja journalisti Kyle Chayka kritisoi syystä minimalismin estetiikkaan kytkeytyvää hallittavuuden ja yksinkertaistamisen harhaa, joka johtaa pinnan alla välillä aivan päinvastaisiin lopputuloksiin. Itämaisia viisausperinteitä fanittanut Steve Jobs luotsasi Applen minimalistiseen muotoiluun, josta brändi tänäkin päivänä tunnetaan. Apple on panostanut sliikkiin käyttäjäkokemukseen ja pelkistettyyn ulkoasuun (mm. kontraproduktiivisesti minimoimalla liitäntöjen määrän ja maksimoimalla säätämisen erinäisten adapterien ja donglepalikoiden kanssa). Applen vempaimet ja kaikkien muidenkin minimalismin nimeen vannovien brändien tuotteet lupailevat ja saattavat tuodakin elämään tietynlaista yksinkertaisuutta, mutta sillä on hyvin monimutkainen hinta: pelkästään Applen kohdalla mieleen tulee tietotekniikan nielemän mineraalimäärän mittavat kaivosongelmat ja hiilidioksidipäästöt, epämääräiset työolosuhteet, sotkuiset alihankintaketjut, verojen kierto veroparatiisien kautta… Se, mikä yksittäiselle ihmiselle näyttäytyy minimalismina, onkin monille muille silkkaa maksimalismia.
Vaikka Applen esimerkki onkin yritysmaailmasta eikä suomalaisen tavan minimalistin elämästä, avaa se hyvin minimalismin epäselvyyttä ja paradoksaalisuutta. Minimalismi terminä on niin laaja ja epäselvä, että tuntuu huijaukselta puhua ismistä. Mikä on minimalismin sanoma, jos sama kattotermi käsittää niin downshiftaajat ja kohtuullistajat, firettäjät, pelkistetyn sisustustyylin fanit, Steve Jobbsin, olosuhteiden pakosta köyhäilijät kuin ihan vaan ihmiset, jotka eivät ole kiinnostuneet tavaran hamstraamisesta? Vähemmän on enemmän on ihan iskevä slogan, mutta se jättää lopulta hyvin avoimeksi, mitä pitäisi olla vähemmän ja miksi?
Lisäluettavaa aiheesta:
https://www.newyorker.com/magazine/2020/02/03/the-pitfalls-and-the-potential-of-the-new-minimalism
https://www.nytimes.com/2016/07/31/magazine/the-oppressive-gospel-of-minimalism.html
https://www.theguardian.com/lifeandstyle/2020/jan/03/empty-promises-marie-kondo-craze-for-minimalism
Muutamia minimalismikirjoja kiinnostuneille:
Teemu Kunto. Minimalismi. Otava, 2021
Ilana Aalto. Paikka kaikelle. Mistä tavaratulva syntyy ja kuinka se padotaan? Atena Kustannus, 2017
Robert Brand. Die Macht des Minimalismus: Wie Sie durch einfache und effektive Methoden zu mehr Freiheit, Freude und Ordnung gelangen. 2020
James Wallman. Stuffocation. Living More with Less. Penguin, 2017
Marie Kondon opukset
Kommentit
Lähetä kommentti