Toisin ajattelun taidosta

"Utopiat eivät tarjoa valmiiksi pureskeltuja vastauksia – saati sitten ratkaisuja. Mutta utopiat esittävät juuri oikeat kysymykset." -Rutger Bregman

Rutger Bregman on sympaattinen ajattelija, joka tunnetaan eritoten teoksestaan Hyvän historia. Luin hiljattain myös Bregmanin vanhemman opuksen Ilmaista rahaa kaikille, joka käsittelee astetta villimpiä ajatuksia, kuten perustuloa, rajojen avaamista maahanmuutolle sekä 15 tunnin työviikkoa. Kuten tunnetumpi seuraajansa, myös Ilmaista rahaa vaatii medialukutaitoa, sillä Bregmanilla on tapa ilmaista näkökulmansa koukuttavan yksipuolisesti (Myönnettäköön toki, että problematisoivasta toisaalta-toisaalta-argumentoinnista voisi jäädä astetta vähemmän vaikuttava mielikuva.) Muutama ajatus kirjassa joka tapauksessa jäi resonoimaan: 

1. Olemme luopuneet utopioista, vaikka ne ovat eteenpäin vievä voima. 
2. Vallitseva maailmantila ei ole vääjäämätön kohtalon täyttymys vaan polku täynnä tietoisia ja tiedostamattomia valintoja ja sattumia. Yhteiskunta on syntynyt valinnoista. 

Maailma tuntuu olevan suuressa murroksessa. Ilmasto- ja ympäristökriisi, demokratian heikkeneminen, digitalisaatio, muhiva mielenterveyspommi ja mitä kaikkea tässä viime aikoina onkaan ollut. Kaikki ne uhkaavat nykytilannetta, josta yritämme kynsin ja hampain pitää kiinni. Vihreää siirtymää on toki helppo myydä ajatuksena, että minkään ei tarvitse muuttua, mitä nyt auton vaihtaa sähköiseen. Onko se realistista? Ei. Luonnonvarat eivät kertakaikkisesti riitä (kysykää vaikka geologi Simon P. Michaux’lta). Energian ja luonnonvarojen käyttö ei voi kasvaa eksponentiaalisesti, mikä tarkoittaa väistämättä, että niihin kytkeytynyt talousjärjestelmä tulee tiensä päähän ennemmin tai myöhemmin. Tähän mennessä talouskasvun irtikytkentä energiasta, raaka-aineista tai päästöistä ei ole ollut näköpiirissä. Toisin sanoen yhteiskuntajärjestelmän on muututtava. Se taas tarkoittaa, että meidän tavan tallaajienkin elämä on murroksessa. Mutta entä jos se on samalla mahdollisuus tavoitella parempaa elämää? 

Jos lähipiirini saisi euron joka kerta, kun valitan, että maailmassa on virhe, olisi käytännössä lottovoitto viettää aikaa seurassani. Oli kyse sitten metsätalouden hakkuumääristä, nykyarkkitehtuurin epäesteettisyydestä tai siitä, että suomalaiset syövät edelleen kreisit 80 kiloa lihaa vuodessa, on helppo puhista, kuinka itse pitäisi kaikki tehdä (toim. huom. ydinosaamiseni ei liity millään tavoin metsänhoitoon, ravitsemustieteeseen saati rakentamiseen). Viime aikoina mieleeni on juolahtanut, että ehkä rakentavaa olisi myös kysyä, mitä voisimme tehdä toisin. 

Harvalla meistä on takataskussaan vaihtoehtoista talousjärjestelmää tai ratkaisua globaaliin epätasa-arvoon. On kohtuutonta vaatia, että sellainen pitäisi löytyä, ennen kuin saa oikeuden kyseenalaistaa nykyistä maailmanmenoa. Jonkinlainen alku on jo se, että kysyy omassa elämässään, lähipiirissään ja vaikutusmahdollisuuksiensa rajoissa, voisiko tämän tehdä toisin. Loppujen lopuksi kyse ei ole poliittisista himmeleistä, vaan siitä, millaista elämää haluamme elää nyt ja tulevaisuudessa. Palatakseni Bregmanin ajatuksiin, nykytila ei ole ikiaikainen totuus vaan lukemattomien päätösten ja sattumusten kudelma, joka muuttuu jatkuvasti. Yhtä lailla tulevaisuus ei ole kiveen kirjoitettu tai vääjäämätön kehityskulku. Uskallus vaatia parempaa maailmaa voi tuntua pieneltä oman arkielämän mittakaavassa, mutta jokainen vallankumous tarvitsee alun. 

Ja onhan se nyt kivempaa haaveilla tulevaisuudesta, jossa riittää hömötiaisia, aarnimetsiä ja vapaa-aikaa, kuin odottaa maailmanloppua.